Arvostelu: Scarygirl (XBLA)

Scarygirl? Nimenä se ei sanonut itselleni ainakaan mitään ennen pientä internetin selaamista. Selvisi, että peli on lähtöisin australialaisen artistin Nathan Jureviciuksen samannimisestä sarjakuvaromaanista, joka myöhemmin muuntui flash-peliksi. Lopulta 24. tammikuuta 2012 se löysi tiensä täysin uutena versiona Xbox Live Arcadeen, josta sen sitten itse ostin pääsiaisalennuksesta puoleen hintaan.

Tuntemattoman kalifornialaisen TikGamesin kehittämä, mutta yllättäen Square Enixin julkaisema Scarygirl on erittäin satumainen ja taiteellinen, puhdas 2D/3D tasoloikka. Peli lähtee liikkeelle peräkkäisillä taidekuvilla diaesityksen tavoin, joissa selitetään kertojan selostamana juoni pelin nykyhetkeen saakka. Kertoja kertoo lempeällä äänellä, kuinka Scarygirl rantautui saarelle, jossa ystävällinen ja viisas jättiläismustekala nimeltä Blister otti Scarygirlin huostaansa. Heistä tuli mitä läheisimmät toisillensa, mutta yhtäkkiä Scarygirl alkoi nähdä outoja painajaismaisia unia mysteerisestä parrakkaasta miehestä. Blister ei voinut auttaa tilanteessa, mutta lähetti tytön viisaan Bunnigurun luokse, joka sanoi että tämä unissa näkynyt hahmo löytyy kaupungista. Tämän jälkeen alkaakin itse seikkailu ja pelaaja pääsee itse ohjastamaan Scarygirliä.

Scarygirlin maailma on mitä omituisempi ja itse päähahmossakin on ihmettelemistä kyllikseen. Tytöllä nimittäin on toinen käsi lonkero, toinen pelkkä luu, ja ulkoasu muutenkin on kuin Tim Burtonin elokuvasta. Ympäristö, hahmot ja viholliset ovat kaikessa kummallisuudessaan kuitenkin hyvin kiehtovia ja pelin psykoottinen maailma onkin Scarygirlin valttikortti. Pelin vaihteleviin maisemiin ja vihollisiin ei voi kuin ihastua. Ikinä ei voi aavistaakaan mitä seuraava kenttä tuo tullessaan, koska jokainen 21:stä kentästä on täysin erilainen. Maisemat vaihtuvat synkästä suosta värikkäiseen ravintolaan ja vihollisia löytyy valeasuisista mustekaloista kirveitä heitteleviin metsureihin.

Kontrollit Scarygirlissä ovat juuri sopivan yksinkertaiset 2D tasoloikkaan. Jokaisessa painikkeessa on ainoastaan yksi toiminto, mutta luovuutta peliin saadaan aikaiseksi kahden erilaisen lyönnin ansiosta. Näiden kahden eri lyöntinäppäimen kombinaatioista kehittyy uudenlaisia iskuja, joita on mahdollista ostaa lisää kentistä kerättävillä jalokivillä. Ongelmana uusissa kombinaatioissa on se, että ainoastaan pitkän kantaman iskut ovat hyödyllisiä ja täten muita iskuja ei tule käytettyä lähes ollenkaan. Jalokivillä voi myös ostaa Scarygirlille uudenlaisia työkaluja käteen, esimerkiksi ankkurin, joka lisää iskujen voimaa, mutta hidastaa lyöntinopeutta. Myös keräilijöille on oma osastonsa kaupassa, täysin turhat lelut, jotka toimivat ainoastaan koriste-esineinä alun valikoissa.

Pelin alkupuolella vaikeustaso on kuin viisivuotiaalle tarkoitetussa pelissä, mutta onneksi vaikeustaso kasvaa pelaamisen myötä ja loppupuolella pelistä löytyy sitä kaivattua haastetta todella paljon. Scarygirliltä löytyy haastaviin kohtiin pelaajaa auttava ominaisuus nimeltä Scary-mode, jonka aktivoitaessa maailma muuttuu synkäksi ja Scarygirlistä muuttuu julma peto jonka iskut tappavat jo yhdestä osumasta. Harmi vain, että tämä upea moodi kestää vain n.10 sekuntia ja sen lataamiseen täytyy tappaa lukuisia vihollista.

Pelattavuudeltaan Scarygirl yrittää muistuttaa vanhoja kunnon "pleikkari ykkösen" 2D-tasoloikkia, kuten Rayman. Peliin onkin kopioitu Raymanista hypyn jälkeinen ilmassa leijailu, mutta tällä kertaa päähahmo heiluttaa lonkeroaan ilmassa propellin tavoin. Aivan yhtä sulavaa pelattavuus ei ole kuin olisin toivonut, esimerkiksi Scarygirl ei kykene ottamaan kielekkeistä kiinni ja nostamaan itseään ylös. Myös pelin päävastuksia on aivan liian vähän, vaikka ne ovat mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä. FPS on suurimmassa osassa pelissä hyvissä lukemissa ja mitään ruudun repeilyä tai muutakaan ei tapahdu. Ainoastaan yhdessä loppupään kentässä FPS tipahti häiritsevästi, johtuen elementtien määrästä samassa ruudussa.

Pelin läpäisyyn kuluu aikaa n. 3-4 tuntia, ja jos yksin ei halua pelata niin myös co-op ominaisuus on sisällytetty peliin. Kakkospelaaja voi missä vaiheessa peliä hypätä mukaan kuvioihin ohjaistamaan ruudulle Bunnigurua, joka liikkuu hyvin samalla tavalla kuin Scarygirl, mutta myös muutamia eroavaisuuksia löytyy. Pelin ääninäyttelyyn ei ole resursseja kulutettu, koska ainoa ääninäyttelijä Scarygirlissä on kertoja. Tämä ei kuitenkaan haittaa yhtään, koska pelkkä kertojan ääni saa aikaan pelistä vielä enemmän satukirjamaisen.

Scarygirl loppujen lopuksi ei tarjoa mitään uutta tasohyppely-genreen, paitsi kiehtovan psykoottisen maailman. Pelin parissa viihtyy kyllä hyvin, mutta pelistä puuttuu viimeistelty sulavuus. Haastavien tasoloikkien ystäville Scarygirl on varmasti loistava valinta, mutta muille pelaajille on valikoimissa parempiakin tasohyppelyjä tarjolla. Missään nimessä Scarygirl ei ole huono peli, mutta parempikin se olisi voinut olla. Täydellä hinnalla en välttämättä Scarygirliä ostaisi, mutta hintaan 400MSP olen erittäin tyytyväinen peliin.


Pelin kotisivut: http://www.scarygirlgame.com/